Chester Barrie
Share
Chester Barrie oli kuuluisa, arvostettu miesten vaatetehdas, joka perustettiin Englannissa vuonna 1935. Yritys valmisti miesten vaatteita käsityönä kuten räätälit Savile Row'n perinteisellä kadulla, mutta valmiskokoina. Näin asiakas saattoi kävellä myymälään ja saada pienten muokkausten jälkeen ylleen asun, jonka laatu oli suurenmoinen. Hinta taas oli pienempi ja odotusaika paljon lyhyempi kuin räätäliliikkeissä. CB:n leikkaukset ja tyyli olivat aina brittiläiset, kankaat oman maan kutomoista, ja vaatteet kulkeutuivat alusmaihin brittien mukana. Maailmansodan aikaan tehdas valmisti myös univormuja. Tarkimmille asiakkaille CB valmisti omilla mitoilla teetettyjä vaatteita.
1950-luvulla Chester Barrie perusti Italiaan vaatefirman, joka seurasi samaa valmistusmallia. Sen nimeksi tuli d'Avenza ja verstaan laatu oli yhtä korkeaa kuin Englannissa. 1970-luvulla Chester Barrie myytiin englantilaiselle Austin Reed -vaatefirmalle. Kunnian päivinä tehdas työllisti lähes 500 henkeä ja laatu kesti vuosikymmenien kulun. Vaatteet valmistettiin osatyönä: räätälit erikoistuivat tekemään tiettyä työvaihetta, jonka jälkeen asu siirtyi liukuhihnan lailla eteenpäin. Lopulta koossa oli tyyliä, joka oli enemmän kuin tekijöidensä summa. Tehtaalla oli satoja koko- ja tyyliyhdistelmiä, joiden tavoite oli mahdollisimman monille hyvin istuva valmisvaate. Yhä 80-luvulla CB oli erinomaisen suosittu miesten vaatettaja kaikille, jotka halusivat niin sanotusti parasta. Se valmisti esimerkiksi legendaarisen räätälifirma Huntsmanin, ja Ralph Laurenin Purple Label -malliston pukuja.
Chester Barrien tehdasräätälöityä valmistusmallia ovat myöhemmin kopioineet Brioni, Kiton, Isaia ja muut Italian arvostetuimmat vaatettajat. CB:n kunnia kuitenkin haihtui 2000-luvulla, jolloin yritys myytiin usean kerran, tuotantoa siirrettiin Kiinaan, firma velkaantui, ja lopulta kuopattiin vuonna 2022. Monia suurenmoisia vaatteita on kuitenkin säilynyt, ja Pukimo Raivio tarjoaa niitä uusille omistajille ylpeänä. Chester Barriella oli korkein valmisvaatteiden laatu, jota Iso-Britanniassa on valmistettu.