Barbour-vaatteet
Share
Vuonna 1849 John Barbour syntyi Länsi-Skotlantilaiseen maalaisperheeseen, jonka sukujuuret tunnettiin aina 1300-luvulle saakka. 20-vuotiaana hän jätti farmin taakseen ja muutti Englannin koilisosiin. Hän työskenteli vaatimattomana vaatekauppiaana ja meni vuotta myöhemmin naimisiin lapsuutensa mielityn, Margaret Hainingin kanssa. Juuri Margaret antoi hänelle lopullisen sysäyksen oman kaupan perustamiseen, ja vuonna 1894 J. Barbour & Sons sai syntynsä. Kauppa myi pukineita laidasta laitaan, paksuista työvaatteista aina alusvaatteisiin. Suosio oli mieluisa yllätys, ja siitä suurin kiitos kuului läheisen sataman merimiehille, jotka ostivat suuria määriä Beacon-merkkisiä öljykangastakkeja vaikeiden kelien varalle.
1906 mennessä Barbour oli hyvin menestynyt yritys, joka sai tuta kahdesta uudesta pomomiehestä, kun Johnin lapset Jack sekä Malcom nousivat palleille. Malcom laajensi bisnestä markkinoimalla Beacon-takkeja myös maanviljelijöille, ja painatti Barbourin ensimmäisen mainoskatalogin kaksi vuotta myöhemmin. Vuoteen 1917 mennessä postimyyntiluettelo toi 75 % yhtiön tilauksista, joista osa meni aina Chileen ja Hong Kongiin asti. Tästä viisi vuotta myöhemmin nimi muuttui muotoon J. Barbour & Sons Ltd. 1919 Malcom esitteli Barbourin ostoagentuurin, jonka kautta kaukomailla asuvat voivat jättää tilauksen kaikesta, mitä yhtiön luettelosta ei löytynyt. Mitä ei itse valmistettu, se toimitettiin asiakkaalle toisaalta. Tämä oli välillä tukalaa. Kerran Barbour sai tilauksen puolesta tonnista merikeksejä, jotka haluttiin Intian valtamerelle; kerran pyydettiin rotanloukkuja Tiibetiin. Asiakaspalvelu pysyi aina kunnia-asiana.
Ensimmäinen Maailmansota tekii hyvää bisnekselle, sillä öljykangastakkeja vaadittiin joka rintamalle. -29 alkanut suuri lama kuitenkin pysäytti kehityskulun, vasta vuonna 1935 Barbour ryhtyi taas tuottamaan voittoa. Samalla vuosikymmenellä innokas motoristi Duncan Barbour suunnitteli yhtiölle moottoripyöräilymalliston, joka oli suuri menestys. Kerrottiin jopa kisoista, joissa yhdeksän kymmenestä ajajasta käytti Barbourin öljypuuvillaisia ajopukuja. Toinen Maailmansota toi taas valtaisia tilauksia, ja sodan loputtua rintamalta palannut Duncan päätti laajentaa imperiumia.
Hän päätti ensin rakennuttaa tehtaan. Kuusikymmentäkolme vuotta toimittuaan jälleenmyyjänä, Barbour ryhtyi täyspäiväiseksi valmistajaksi sekä markkinoijaksi. Kuolema korjasi ensin Duncanin, sitten Malcomin ja vielä nuoren Johnin – jäljelle jäi jälkimmäisen vaimo Margaret, joka joutui ottamaan perheyrityksen aisat käsiinsä. Hän oli koulutukseltaan opettaja, eikä ollut aiemmin joutunut millään tavoin tekemisiin suuryrityksen kanssa. Margaret päätti kuitenkin onnistua.
Hänestä tehtiin ensin johtokunnan jäsen, ja bisneksen hienoudet hallittuaan hän pääsi johtoon. Koko 70-luvun ajan tuottavuus ja tehokkuus kasvoivat, myynti nousi ja tehtaita rakennettiin. 1973 Margaret päätti lopettaa suoramyynnin sekä katalogien painamisen, ja jälleenmyyjät astuivat innokkaina palvelukseen. Hän päätti Barbourin tulevaisuuden olevan maaseutuvaatteissa. Vuotta myöhemmin napsahti ensimmäinen kuninkaallisen hovihankkijan sinetti, jonka myönsi Edinburghin herttua. Seuraava saapui -82 itseltään kuningattarelta, ja -87 suosiotaan osoitti Walesin prinssi. Barbour on ainoita englantilaisia yhtiöitä, joilla on peräti kolme sinettiä.
Vuonna 1988 perustettiin yhtiön hyväntekeväisyyteen omistautunut säätiö, ja 90-luvun aikana yhtiö palkittiin kolmasti kuningattaren vientipalkinnolla. 1997 Margaretin tytär Helen Barbour nousi yhtiön johtoon, ja tästä viisi vuotta myöhemmin erinomaisesti suoriutunut äiti palkittiin Damen (naispuolinen Sir) arvonimellä. Tänä päivänä tuotanto on valitettavasti levitetty halpamaihin. Poikkeuksen muodostavat (neuleiden ja kaulaliinojen ohella) Barbourin legendaariset, ylistetyt vahakangastakit, jotka useimmiten tehdään Simonsidessa sijaitsevassa tehtaassa.
Perheyhtiön inspiraatio ja arvot ovat peräisin brittiläisestä maaseudusta, ja mallisto on valtaisa. Herrasmies voi pukeutua päästä varpaisiin Barbourin vaatteisiin. Vahakangastakit ovat erittäin suosittuja kautta Euroopan, ja yksi suurista klassikoista, joka yllään voi käyskennellä miltei missä tahansa. Suurin syy prestiisiin on Iso-Britannian kuningasperhe, jonka jäsenet nähdään usein vapaa-ajallaan moinen takki yllä. Vahakangastakit ovat myös kestäviä: yhtiö kertoo mielellään hyvin dokumentoitua tarinaa kalastajasta, joka pelastui Barbour-takin ansiosta, vaikka oli paatilta pudottuaan odottanut pelastusta hyisessä vedessä tuntikausia.