Näin mittaat vaatteesi

Jotta asiakas mittaa vaatteensa samalla tavoin kuin kauppias, nämä kuvat ja ohjeet ovat hyödyksi. On tarpeen muistaa, että jokaisella tehtaalla on omat vaatekaavansa, ja eroja on myös maiden välillä. Italialainen puku koossa 50 ei istu kuin amerikkalainen vastaava, ja Italian sisälläkin toimii tuhansia tehtaita. On siis kätevintä verrata Pukimo Raivion ilmoittamia mittoja omiin, kaapissa oleviin vaatteisiin, jotta tuotteen istuvuus selviää. Asiakkaalla on 14 päivän tavanomainen palautusoikeus, mutta hän maksaa palautuskulut. Jotta surulta ja murheelta välttyy, huolellinen mittaus on poikaa.

Irtotakit, puvuntakit ja päällystakit 

Takki laitetaan henkarille ja hartiat venytetään sivuttain äärimittaansa. Näin hartioiden sisällä oleva toppaus tai henkarin muoto eivät vaikuta mittaukseen. Hartioiden leveys mitataan takin kääntöpuolelta, hartioiden saumojen yläpuolelta.

Hihan pituus mitataan hartiasauman yläpuolelta hihansuuhun siten, että mittanauha on hihan sivun yllä.

Rinnanympärysmitta otetaan takin selkäpuolelta siten, että kangas venytetään kainaloiden alla äärimittaansa.

Takin pituus mitataan selkäpuolelta, kauluksen alta helmaan saakka.

Ympärysmitta napitusnapin kohdalla mitataan siten, että nappi suljetaan, ja kangas venytetään äärimittaansa vyötärön laidoilla.

Kauluspaidat ja neuleet

Harteiden mitta otetaan hartiasaumojen päältä ja paidan kangas venytetään sivuille. Neuleiden neulosta ei venytetä, sillä villa venyy paljon enemmän kuin puuvilla, ja venyttäminen vääristäisi mitan.

Hihan pituus otetaan hartiasauman sivusta kalvosimen päähän asti. Nauha kulkee hihan ulko-osaa alaspäin. Jälleen paitaa venytetään ja neuletta ei.

Rinnanympäryksen mitta otetaan kainaloiden alapuolelta. Ei ole merkitystä, kummalta puolen paitaa tai neuletta mitta otetaan. Paitaa venytetään, neuletta ei.

Pituus mitataan kauluksen alta helman päähän saakka, paitaa venyttäen ja neuletta ei.

Housut

Vyötärön ympärysmitta otetaan vyötärön laitojen päältä, venyttäen housuja äärimittaansa. Housujen ei tarvitse olla henkarilla.

Housujen ulkopituus mitataan vyötärönauhan yläosasta lahkeen päähän siten, että nauha on lahkeen ulkolaidalla. Housujen ei tarvitse olla henkarilla.

Lahkeen sisäpituus mitataan nivussauman päältä lahkeeseen siten, että nauha kulkee lahkeen sisälaitaa. Housujen ei tarvitse olla henkarilla.