Mikä on irtoliina miesten takeissa?
Lue tästä, miksi irtoliinasta kannattaa maksaa miesten vaatteissa.
Suurin osa miesten takeista on joko liimattomia tai liimattuja. Perinteinen ratkaisu on luonnonmateriaaleista luotu irtoliina (eng. floating canvas), joka ommellaan päälliskankaan ja vuorikankaan väliin käsin tai koneella. Myöhempi ratkaisu on liimattu vahvike (eng. fusing), joka on paljon nopeampi ja halvempi valmistaa teollisesti. Rakenteiden tarkoituksena on antaa irtotakille, puvuntakille tai päällystakille muotoa ja säilyttää tuo muoto. Laihempi mies hyötyy vahvemmin rakennetusta irtoliinasta, kun taas salilla ravaava korsto, jonka rintakehä pullistelee jo entisestään, ei paksua liinaa tarvitse. Molemmat silti hyötyvät rakenteesta, sillä se pitää muodon paremmin kuin täysin rakenteeton takki.
Liimaton takki amerikkalaisen Oxxfordin maineikkaalta tehtaalta
Liimatakki Stockmannin oman malliston, Conte di Roman, valikoimasta
Irtoliina tehdään hevosen jouhista, kamelinkarvasta, villasta, mohairista, puuvillasta, pellavasta tai huovasta, joiden sekoitus ja määrä riippuvat räätälin sekä asiakkaan toiveista. Valmisvaatteissa tehdas tai verstas päättää ne etukäteen. Hartioilta takin helmaan ulottuva täysi irtoliina löytyy kaikista takeista, joiden valmistukseen on uhrattu vaivaa ja taitoa. Täysi rintaliina on kallein rakenne. Rintakehän alueelle ommeltu puolikas irtoliina on halvempi ratkaisu, jota käytetään keskihintaisissa takeissa. Puvuissa näitä löytää Suomesta alkaen 700 eurolla. Kehon lämpö ja kosteus muokkaavat irtoliinaa, joka mukautuu käyttäjänsä kehoon mainiosti.
Irtoliina läheltä
Liimatuki lähikuvassa
Irtoliinan koostumus on räätälin suuri ammattisalaisuus ja -ylpeys, sillä yhdessä taitavan leikkauksen kanssa se voi tehdä miehistä Atlaksia tai Adoniksia. Liinaston leikkaaminen, koostaminen ja ompelu vievät yleensä vähintään tunnin verran aikaa. Liinaston tärkein tekijä on rintaliina. Luonnonmateriaalien käyttö takaa kimmoisuuden, joka kestää vuodesta toiseen, ja muotoa voi jälkikäteen huoltaa prässäämällä. Näin takin käänteisiin saa voimakkaan rullauksen vaikkapa keskimmäiseen nappiin ylimmän sijasta. Irtoliina myös hengittää erinomaisesti, joten takki yllä ei hikoile tuskaisena. Paljon toki riippuu myös takin kankaasta, eikä +30 asteen tienoilla irtoliinastakaan paljoa apua ole.
Irtoliinan yläosa, jossa takin kauluksen tuki rullalla
Liimatuki kiinni suoraan takin päälliskankaassa
Liimatuki kehitettiin Saksassa 1970-luvulla. Silloin tukimateriaaliin levitettiin ensin hartsia, joka kuumennettiin ja sulatettiin, ja tämän jälkeen takin kangas liimattiin. Liimarakenne antaa muotoa, mutta ei mukaudu kehon mukaiseksi. Liiman läpi kosteus ja lämpö eivät haihdu hyvin, joten takki on tukalampi yllä. Vuosien kuluessa liima usein kovettuu, jolloin päälliskankaaseen voi muodostua näkyviä ryppyjä. Liimausta ei voi poistaa takista jälkikäteen. Kuivapesusta liimaus ei nauti lainkaan, vaan se tuppaa kovettumaan ja halkeilemaan, kun pesuja kertyy useita. Myös höyry voi saada kiinnityksen sulamaan, mutta 2000-luvun tekniikat ovat kehittyneet suuresti entisistä.
Irtoliinan kääntöpuoli
Liimausta käytetään nykyisin vakioratkaisuna, sillä se takaa nopean valmistuksen ja halvemman takin. Niiden ansiosta opiskelija, teini tai muuten pihi mies voi nauttia OK-takista järkihinnoin. Kysyntää, tietämystä tai maksuhalua irtoliinatakkeihin löytyy vähemmän. Tällä kaikella ei toki niin paljon ole väliä, jos pukua tarvitsee vain kerran tai pari vuodessa. Jos puku on kuitenkin työasu, ainoa pidemmän päälle miellyttävä valinta on kokonainen tai edes puolikas rintaliina. Kolmas tie näiden kahden välistä on täysin rakenteeton (eng. unstructured) takki, jossa liinaa tai liimaa ei ole. Se vain tuppaa roikkumaan apean näköisenä, ellei istuvuus ole jetsulleen. Loppujen lopuksi liina, joka jää kankaan alle piiloon, onkin yksi tärkeimmistä takin ominaisuuksista.
Huokoinen liinan pinta, joka päästää hien ja lämmön haihtumaan